Inari – rakas diiva

Mikä mahtaa olla nimi?
Mjau, olen Inari. Tulikukkakissalasta. Inariksi kutsutaan, Binääriluvuksi myös. Inkkupinkku, Tirppa, Tiipa, Tippiäinen, Nääkkä, Kiljukaula, Puskuuttori, Mamman rakas ja Neiti olen kans. Ikävästi myös Inkkukinkuksi sanotaan, eikä lainkaan siksi, että olen aikamoinen pakkaus ja makee kinkku, vaan siksi että raaakastan kinkkua. Oikeastaan mulla on sellainen yliluonnollinen kyky tietää milloin mamma ja isukki ottaa kinkkurasian jääkaapista ja sitten olen jo paikalla, salamannopeasti. Jääkaapin ovi narahtaa omalla tavallaan kun sieltä otetaan kinkkua – mamma ja isukki eivät tätä kullanarvoista faktaa tiedäkään.

Tähtitarinasi?
Olen pieni maailman napa. Kun tulin maailmaan niin veli on mukana ja me tehtiin kaikki yhdessä ja peräkkäin. Oltiin sellaiset majakka ja perävaunu, niin ainakin varamamma sanoi. Mutta muistan vielä hyvin sen hetken kun mamma ja isukki tulivat ekaa kertaa katsomaan minua. Tiesin heti, että tuonne menen, ja että nuo ihmiset ovat mun. Veli aavisti jotain ja hävisi paikalta, mutta itse nukahdin mamman syliin. Siinä oli niin kiva olla.

Kuten pienen diivan elämään kuuluu, niin muutin uuteen kotiin Inarin-päivänä, täytyyhän minulla nyt oma päivä olla. Onkohan se liputuspäivä? Pitäisi kyllä olla. Junalla matkustin ja katselin maisemia. Uusi koti oli kiva ja siellä odotti kaksi leikkikaveriakin, isukki Killi ja Leevi puolieno. Molempien kanssa olen hyvä kaveri ja rakastan niitä. Isukkiin olen vähän ihastunut, tai isukiksi ne Killiä sanoo. En ole ihan varma mitä se tarkoittaa, mutta näin se on. Silloin kun on se aika kuusta, eli aika kun pojat tulevat kovasti mieleen ja laulelen niille kaihoisia lauluja (”..hopeinen kuu luo urheilupuistoon siltaa, ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa. Odotan turhaan sinua armain..”), niin silloin tunnen kummallista pientä vetoa tuota isukiksi sanottua herraa kohtaan. Toisaalta tahtoisin sittenkin jonkun muun rakkaan, kun ei tuo Killi tunnu siltikään ihan oikealta.

Harrastukset?
Suosikkiharrastukseni on silakointi. Jos joku ei teidä mitä se on, niin on kyllä jäänyt paljosta huvista paitsi. Silakointi tarkoittaa sitä, että otetaan silakka suuhun. Ei oikeaa tietenkään, se on pahaa, minä syön vain seitä ja tonnikalaa. Siis sellainen lelusilakka. Silakka oli mulla jo lapsena käytössä ja edelleen olen uskollinen silakalle. Siis silakka suuhun ja sitten juostaan ympäri taloa ees taas niin kovaa että matot on rullalla ja minusta näkyy vain pörhöllään oleva hännänpää. Jos joku yrittää tulla ottamaan silakkaa, niin sille murisen ja kovaa. Se on mun silakka, rakas silakka. Parasta tässä on se juokseminen, mutta sitä ei voi tehdä ilman silakkaa. Silakan olen tietysti kalastanut jostain, en tiedä mistä, mutta ehkä niitä tuolla itämeressä ui. Vai onko siellä lelusilakoita? On siellä varmaan.

Sitten harrastan puskemista, etenkin sellaista että nenä on ihan vinossa ja lättänänä. Katsotaan kuinka kauan mamman nenä kestää ennen kuin se menee rikki kaikesta puskemisesta. Ja juoksen paljon, juoksen ja kovaa, olen harmaa salama, itse isä Thorin heittämä. Juoksen lelujen perässä, tikku ja naru -lelu on paras ja sen perässä olen niin nopea että saan sen aina kiinni. Olen myös mukana kaikessa. Kaikki mitä tapahtuu, niin mun kuuluu saada tietää.

Perheesi?
Perhe on paras. Näin se vaan on. Mun mamma on paras ja isukki on kans. Mamman kanssa lempparijuttu on se, että hiiviskelen sen rinnan päälle kun mamma pötköttää ja alan tassuttamaan. Yleensä tassuttaessa keskityn niin että mamma sanoo että mulla on maaninen katse, mitä lie se tarkoittakaan. Silloin tällöin mamma kiljuu jotakin ja väittää että kynnet on terävät ja että iho menee rikki, mutta ei se siltikään mua pois aja, taitaa se mamma horista ihan joutavia. Mamma kun tulee kotiin, niin aina juoksen sitä vastaan, ikävä kun on.

Loppusanat?
Kehräämällä kaikki maailman asiat paranevat. Ja kinkku on se joka maailmaa pyörittää.

Inaria haastatteli Leevi

Inarin haastattelu on julkaistu Siniset Sanomat jäsenlehdessä 4/2010.

Advertisement

Lefan elämää – stadista tullut

Mikä mahtaa olla nimi?
Leevi, Lefa, Lefa-löppiäinen, Lörppä, Lerppa ja kaikenlaiset muut hassutukset. Kyllä melkeen kaikki nimet tunnistan ja kaikenlaiseksi mua sanotaan. Tuo kotiväki on välillä niin hassua että puhuttelee ihan kummallisesti, mutta kyl vastaan ja kaiken tunnistan. Se oikee nimi on Purtilo tai Burtsi ja alussa on jotain japanialaista kieltä jota en ymmärrä. (Haastattelijan kommentti: toiset kutsuu mua myös ääliöksi ja riiviöksi, kiusanhengeksi ja tunkeilijaksi ).

Mistä olet lähtöisin?
Alun perin mä olin krunikan poikia, kulmakunnan kingi. Asustelin siskojen kanssa, mamma oli siellä kanssa. Siellä oli kans sellainen mun eka hyvä kaveri Kalle, jonka kanssa tykkäsin hengata, me duunattiin kaikkee kivaa Kallen kanssa yhdessä ja sitten välillä stalkkasin sitä salaa ja seurasin mitä tekee – kova jätkä se Kalle. Kalle on oikeesti supersankareiden sukua eli Kal-El, mutta se tykkää elää tavallista elämää salanimen suojissa. Kalle oli mun eka idoli. Krunikassa elämä oli leppoisaa ja matkasin paljon silloisen varaisukin harteilla, jotta oli rattoisaa se. Mutta heti kun mun mammuska ja isukki tuli kyläilemään niin tiesin että tuo on se mun perhe. Koitin tehdä kaikki temput ja hyöriä parhaani mukaan että ne mut huomaisi ja onneks ne sitten huomasikin.

Miten sitten Turku?
Niin, sitten mut tuotiin Turkuun. Ja täällä ne oli, mun mammuska ja isukki. Voi että olin iloinen, tai siis eka vähän jännitti mutta sitten se oli tosi kivaa. Ja oli mulla kaverinkin täällä, se on vähän kummallinen (haastettelija korjaa: siis tosi kiva ja chamantti kaveri). Ihan eka tää kaveri luuli että mä ole TYTTÖ! Voitteko kuvitella että tällaista komeeta jätkää luullaan tytöksi, täysin törkeää ja ymmärtämätöntä toimintaa. (haastattelijan kommentti: mutta mitäs olit niin tytön näköinen? Itekki luulisit ittees tytöks jos peilistä näkisit, että niin!) Odotin että vastassa olis ollut jonkinlainen tervetulotoimikunta niin ei, vaan yksi on niin hormoneissaan että hyökkää niskaan!! Herranjesta ja silleen, tytöt mua kiinnostaa ei pojat – ja jos herra on silleen kallellaan niin kääntyy ihan muiden puoleen. Mutta onneks toi Killi ajan kanssa tajus että nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin ja se suuttui. Ei sentään mulle suuttunut mutta mammuskalle ja isukille se oli niin katkera että ei kolmeen päivään tullut sängyn alta – mä sainkin rellestää sen ajan ihan vapaasti ympäri taloa ja musta tulikin Turun jätkä – stadin pölyt karistetiin harteilta ja mamman ja isukin harteilla oli kiva kelliä.

Perheesi?
Ihana. Perhe on ihana. Siihen kuuluu mammuska, joka on mun rakas. Ja sitten isukki, josta kans tykkään ja sitten on Inari – huippu tyyppi ja toi Killi (haastattelijan lisäys: ihan mahtava tyyppi, Turun kingi ja jengin johtaja, kuningas ja keisari!). Tykkään oikeestaan kaikista, kaikki on tasapuoleisesti ihania, kaikkien jaloissa voi nukkua ja lähellä olla. Sen verran turkulainen mustakin on tullut että en mä nyt ihan sun tontilles tuu, joten aika harvoin jaksan ketään niin leihitellä että syliin asti kiipeän. Leihitelköön ne vaan mua. Ja sitten on toi Killi. Sen kanssa meillä on heiman kompleksinen suhde. Eka oli toi tyttöepisodi ja sitten sellainen toinen, mutta ei se mitään. Me asutaan sovussa ja rauhassa vaikka ei ehkä maailman parhaita kavereita olla. Tosisaalta Killi on mulle vähän kans kuin idoli tai sitten äidin korvike – se antaa mun lussuttaa kylkeä mikä tuo niin elävästi mieleen lapsuusajat ja ne villit ja vapaat hetket sisksojen kanssa ja mamman tissin. Oi, että se maito olikin hyvää.

Ja miten sitten kävikään?
Sitten kävi silleen että musta tuli kiva poika. Kiltti olen. (Haastattelijan lisäys: kiusanhenki ja rääpäle.) Pienempänä Kallen kanssa kokeilin kaikki hurjuudet – voi kun vaan tietäisitte miten mä Kallea seurasin kun se supersankaroi ja olin mukana kaikissa seikkailuissa, joten kun kaiken on nähnyt niin ei tarvii enää kovistella myöhemmin. Sitten kävi kans niin että musta tuli aikamoinen naisten naurattaja. Pari tyttöystävää (haastattelijan huomautus: varastit mun tyttöystävät!!) kävi ja oli ne ihania, ne naiset. Hieman ihmettelen että miksi hameväki ei enää pyöri niin ympärillä, kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa että mun kidnapattiin ja sitten heräsin ilman tyttöihin liittyviä ajatuksia.. no, mene ja tiedä sitten. Hyvä mun on näin. Ex-tyttöystävät asuvat toisessa kaupungissa, matka oli niin pitkä että etäsuhde ei toiminut ja mä jätin ne.. tai ne mut. Joskus kuulin jotain paksuna olemisesta, toivottavasti eivät ole hirveästi lihoneet, olivat niin kauniita silloin.

Onko harrastuksia?
Suhaamista sinne ja tänne. Pitää ryntäillä ja tutkia paikkoja, mennä ja olla kaikessa mukana. Ja sitten nukkua, se on kivaa, jaloissa etenkin tai muuten vieressä. Parasta on nukkua sängyssä peiton alla ja jos vielä paistaa aurinko niin menen siihen auringonpaisteeseen, siellä on mukavan lämmin. Joku sanoi että tämä kesä on ollu tosi kuuma, mutta kyllä mä olen vaan peiton alle hakeutunut lämpimään, vois olla vielä hieman kuumempaa mulle. Puskeminen on myös mun erikoisalaa. Olen mammuskan ja isukin kouluttanut aika hyvin. Ne osaa antaa mulle kätensä aina silloin kun mä tahdon puskea ja sitten puskeinkin oikeen urakalla ja rrrrraaaakastan niitä. Ja vaatekaappi, harrastan niitä kans. On ihana tutkia mitä kaikkea kivaa mammuskalla on garderobissa, välillä tuunaan niitä uuteen uskoon kun näyttävät vähän tylsiltä. Ja jos ei muuta, niin ainakin muutama karva pitää tipauttaa vaatteille ettei pääse unohtumaan että olen olemassa (haastattelijan kommentti: on seillä munkin karvoja – älä yritä ottaa kaikkea kunniaa itsellesi tuosta).

Loppukaneetit?
Nauttikaa. Rakastakaa. Etsikää lussutuskaveri ja olkaa komeita, kauniita ja kilttejä.

Leevin haastattelijana toimi Killi

Leevin haastattelu on julkaistu Siniset Sanomat jäsenlehdessä 3/2010.

Killi the Kölli – melkein turkulainen kissa

Mikä on arvon herran nimi?
Killiksi mua on kutsuttu. Se hieno nimi olisisi jotain Grr Chili ja jotain, mutta kyl mä iha vaan Killi oon. Killi the kölli, Kilperoinen ja silleen. Kyl tuo orjaväki kutsuu mua kaikenlaisilla nimillä, kaikki ei oo niin kivoja ollenkaan. Esimerkiksi mun hyvin rakentunutta torsoani haukutaan ja sanotaan läskipyllyksi ja raksumonsteriksi.

Miten sinusta tuli turkulainen kissa?
No ensitteeks mä asusisin Ruotsissa Annan luona, siellä oli veljiä ja kiva remuta niiden kanssa. Sitten kävi niin että veljekset muutti pois ja mut pistettiin kassiin, ja kassissa Annan matkusti mun kanssa sellaisella hurisevalla koneella veden yli. Sitten siltä kun selvittiin niin sitten ne ajos mut autolla Turkkuseen. Siellä oli vastassa isukki ja mamma, mut oikeesti mää tykkään tuosta isukista enemmän. Eka ne puhuikin jotain ihan kummaa kieltä ja olin vähänlaisesti hämmentynyt, mut sit mää tottusin ja kivaahan täällä on. Kyl must on aikkas turkkulainen jo tullu. Kiva kaupunki tää on vaikka joku toista sanooki, ne ei vaan koskaan oo käyny Turussa. Niin ja jos en vielä sanonu niin toi isukki on se mun suosikki.

Onko sulla hyviä kavereita?
Joo ei. Siis joo, on mulla. Enks mää jo sanonu että toi isukki on paras. On täällä se mammakin, tai sellaiseks se itteensä sanoo, mut mulle se on lähinnä sellainen ruuan antaja ja silittäessä kiva lisäkäsi. Niin ja asuu täällä tuo Tirppakin (toim.huom. Inari) ja Löppiäinen (toim.huom. Leevi). Tirppa on ihan jees välillä, sen kanssa voi painia ja jahdata mut ei se ihan aina tajua et miten pitäis leikkiä, mut kyl me ollaan kavereita. Löppiäisen kans me oltiin aluks tosi hyviä kavereita, tai kun se tuli niin aluksi luulin sitä mun tyttökaveriksi, mut aika suuri pettymys oli, kun se ei sitte tyttö ollutkaan. Silloin piti mököttää pari päivää sängyn alla, mut kyl mää sitte iha tosimies olin ja nielin pettymykseni. Sitte kävi niin, että mun miehuuteeni koskettiin ja ton Löppiäisen annettiin kasvaa, nii siitä mä en tykänny kauheesti, sit piti antaa vähän päihin sille. Mut kyl me taas toisiamme siedetään, melkeen ollaan kavereita, ainaskii silloin kun isukin kainalossa maataan.

Elämäsi tähtihetki?
Himputti, nyt pistit pahan. Yksi olis se että kun isukin kanssa saa maata sängyllä ja siinä kehrätä ja olla maailman onnellisin kissa ja sitten mää armollisesti sallin, että tuo Löppiäinen saa tulla siihen mun kylkikarvoja lussuttamaan. Se on kyllä aikas kuningasta. Nii ja sitte toinen oli kyllä se kun kävi naisvieraita. Mulla käviki muutama tyttöystävä, onneks ne ei tainnu tietää että deittasin montaa tyttöö samaan aikaan – siitä olis voinu tulla aika säpinää ja toraaki. Toi isäntäväki on kyl kertonu et mulla olis lapsiaki, mut mähän en myönnä mitään. Kyl ne väittää että tuo Tirppa oli mun tyttö, kai se on uskottava, mut silti en myönnä mitään.

Suhteesi ruokaan?
Siis mitä, ei mulla mitään suhteita ole, tai siis en ainakaan myönnä. Mut jos ruuasta puhutaan niin se on kyllä maailman paras asia sitten isukin. Mä tykkään ihan kaikesta ja menee miten vaan ja kuinka paljon vaan. Ja jos annetaan syödä riittävästi niin sitten voi käydä välillä oksentamassa ylimääräisen pois jotta voi taas jatkaa, mut siis mikään bulimikko en ole. Tosin siinä toi isukki ja mamma on ihan tyhmiä, että ne ei ollenkaan ymmärrä mitä tän kropan ylläpitäminen vaatii, ja mun ruokaa rajoitetaan. Kun harrastaa paljon kaikenlaista niin kyl se energiaakin vaatii, no mulla oikeestaan on aina nälkä.

Harrastukset?
Se kölliminen, sen jalon taidon kehittäminen vaatii päivittäisiä pitkällisiä harjoituksia. Sit isukin huomion vaatiminen, siinä olen tullut aika hyväksi jo. Ja tietty nuo kulinaristiset nautinnot pitää kans tässä kohdassa mainita. Ja sitten juokseminen, välillä pitää hölkätä ja kiitää kuin tuulispää halki reviirin. Ja toki kans pitää osoittaa olevansa tän talon kingi, eli tuo Löppiäinen pitää toisinaan pistää ruotuun. Siinähän niitä, yllin kyllin.

Onko kesälle suunnitelmia?
Joo, odotan että olis lämmintä ja pääsis ulos valjastelemaan. Kyl mää aina kun tuo isukki jonnekin lähtee, niin yritän tunkea mukaan, mut ei se oikeen ymmärrä et mäkin tahtoisin. Valjastelu on aika hurrrjaa puuhaa, välillä hieman jänskättää. Onneks valjastellessa isukilla on aina herkkuja mukana niin sitten ruuan kanssa kaikki jänskä unohtuu.

Loppusanat?
Kiitos kaikille, viettäkää auvoisia kissanpäiviä, jos joku ei osaa nii mää voin kyl opettaa.

Killin haastattelija oli Inari

Killin haastattelu on julkaistu Siniset Sanomat jäsenlehdessä 2/2010.

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2011!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ehkä hieman väsynyt ja vanha sanonta, mutta toivottavasti se edes hieman pitää paikkansa omalla että kissalan kohdalla.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

 

Päivittelen sivuja hiljakseen. Seuraavaksi työn alla on kissojen sivut. Otan myös mielelläni vastaan kommentteja sivuista. Olen aika noviisi näiden kanssa, joten jos jollain syntyy sivuilla käydessä kehitysehdotuksia tai jokin on erityisen hyvää tai huonoa tai mitä tahansa niin ottakaa ihmeessä yhteyttä.

Toivottavasti vuosi 2010 oli kaikille antoisa ja tämä vuosi voi pistää vielä pykälän paremmaksi. Omalla kohdalla vuosi 2010 oli melkoista vuoristorataa, mutta kokonaisuutena siitä jäi erittäin positiivinen maku ja ajatus. Parhaimpia hetkiä vietettiin sinisten pienten palleroiden parissa.

Hyvää joulua! Merry Christmas!

Hyvää joulua ja onnellista tulevaa vuotta 2011 toivottaa koko Inkilee-kissalan väki!

Ihanuuksia!

Kissalapset seitsemän viikkoa

Näissä kuvissa pienet ovat seitsemän viikon ikäisiä. Ihania aktiivisia ja uteliaita lapsosia. Tässä kohdassa oli koko asunto vallattu ja kaikkien esteiksi asetettujen pahvillatioiden yli kuljettiin ja kiipeiltiin kuin niitä ei olisi ollutkaan. Oli siis aika purkaa viimeisetkin barrikadit ja tottua siihen että vauhtia piisasi joka paikassa.

Huokaus, tuli kauhea ikävä pentuja ja ipana-aikaa kuvia katsellessa. Olen varmaan sata kertaa toistanut, mutta ihania ovat, niin ihania.

FI*Inkileen alku

UUTTA UUTTA!

FI*Inkilee kissalan kotisivut alkavat hahmottua ja saavat hiljalleen muotonsa. Sivut rakennan tämän vanhan blogin pohjalle joten muokkausta on luvassa.

Paljon on tapahtunut kissarintamalla viimeisen kirjoituksen jälkeen. Pennut vievät meidän perheen mennessään. Touhua ja vipinää riitti kolmen pennun tassuista niin paljon, että unohdoin kokonaan päivittämisen. Yritän pistää muutaman kuvapläjäyksen ihanista sinisistä palleroista. Kissavauvat vievät kyllä sydämen kokonaan.

Inari ositti olevansa todella hyvä kissamamma. Koko pentujen meillä olon ajan Inari huolesti lastensa asioista todella hienosti. Leikit opetettiin, metsästystaitoja harjoiteltiin, vähän piti komentaa, ruokakipot vallattiin ja Killi-ukille aiheutettiin harmaita karvoja. Inaria oli ilo katsella ipanoidensa kanssa.

Mariannan FI*Hana-Bi -kissalan sijoituspentujen kanssa (Inarin Runo-pentue) oma ajatukseni kissojen ja nimenomaan venäjänsinisten kasvattamisesta jalostui ja vahvistui. Joten tässä sitä ollaan, kasvattajanimen kanssa suunnittelemassa ensimmäistä FI*Inkilee -pentuetta. Jännittävää, hermostuttavaa ja ihanaa. Pentuaika oli jotain sellaista ettei siihen sanat riitä. Opin todella paljon uutta, eikä oppi tähän lopu, ennemminkin olen nyt loputtomalla opin tiellä jossa ei koskaan voi tulla valmiiksi. Ja pennut olivat kuin parasta viihdettä. Ei meillä paljoa telkkaria katseltu kun kolme sinistä rakettia valtasivat kodin ja meidän sydämet lähtemättömästi.

Suuri kiitos Mariannalle Inarista, suuri kiitos Camillalle Boriksen antamisesta Inarin pentueen isäksi, suuri kiitos kaikesta tuesta, avusta, kokemuksesta, opista ja ohjaamisesta. Kiitos että saimme olla kotina Veden äärelle, Revontulten repijälle ja Kätketylle kukalle.

Toivottavasti saamme ilon hetkiä myös FI*Inkileen kautta.

 

Teidän ja <3

Niin, tiedän että hiljaista on ollut. Huomenna parannan tapani. 🙂 Mutta sitä ennen pieni juttu – kuva viisiviikkoisista vaaveista. Niin, viisi viikkoa. Mihin tämä aika taas menee? Vasta nämä olivat ihan pieniä – kämmeneen mahtuvia vaaveja.

Menoa ja meininkiä riittää niin paljon että yhteiskuvien ottaminen on verrattaen haastavaa, mutta kun oikein yrittää niin jotain kai saa aikaiseksi.

Kaikki yhes koris ❤

Kuvatuksia