Supermamma?

Meillä pentulaatikossa (tai voisi jo puhua että pentuhuoneessa) sattuu ja tapahtuu. Tai siis onneksi mitään suurta ja mullistavaa ei ole sattunut ja tapahtunut, mutta silti siellä riittää vilinää.

Meidän ipanat kasvavat hurjaa vauhtia. Isoin poika (Antsa eli Revontulten repijä) on ylittänyt 500 g rajan tämän viikon alkupuolella ja sisko sekä veli tulevat perässä. Tosin tänään huomasin että mistä yhden veljeksen suuri koko voi johtua. *syvä huokaus*

Inari on hyvä mamma, erinomainen mamma ja hän luulee olevansa oikea supermamma. Ensinnäkin Inari holhoaa lapsiaan. Etenkin tuota rakasta lellipoikaa Antsaa. Tänään pentuhuoneessa todistin kuinka Inari imetti Antsaa ja piti samalla Daisya kainalossa ”turvassa” jotta tyttö ei pääsisi samaan aikaan nisälle kuin hänen lellipoikansa.. hieman nauratti. Onneksi Daisylla on omaa tahtoa ja hän rimpuili supermamman otteesta irti ja raivasi tiensä nisälle ja syömään ison veljensä viereen.

Ja viime yönä Inari muuttu TAAS. Ei voi olla totta. Ensin mamma kiljui meille koko yön (ja piti meitä hereillä – kivaa), en oikeen hoksannut että mikä oli asian laita ja annoin olla.. ja aamulla se sitten paljastui – pennut oli nyt siirretty huoneen toisella puolella olevaan Sturdin kuljetuskassiin. Ja taas pentupesän koko pieneni. Tuntuu siltä että Inarin napanuora pentuihin on lyhyt ja kireä. Mitä enemmän pennut liikkuvat ja tutkivat sitä enemmän Inari yrittää niitä kontrollioda. Onneksi pentuja selkeästi ärsyttää mamman määräily ja pesästä lähdetään määrätietoisesti tutkimusmatkalle huoneeseen. Ja mitä enemmän pennut yrittävät itsenäistyä niin sitä pienemmeäksi pentulaatikko menee muuton myötä.

Ja kontrolloinnista. Tänään neiti wannabe supermamma on useampaan otteeseen raahannut puolikiloiset pentumöhkäleensä turvaan uuteen pesään (etenkin sen Antsan). Mamma nappaa ipanaa niskasta kiinni ja kantaa eli siis raahaa pennun pois ja pesään. Hyvin hupaisan näköistä kun pentu edelleen asettuu kantoasentoon kun emo nappaa niskasta kiinni, mutta siihen se sulava pentujen liikuttaminen sitten jääkin. Huomaa että Inarille kantaminen ei ole helppoa. Pentu raahautuu lattiaa pitkin ja Inari joutuu tosissaan tekemään töitä saadakseen pennun mukaansa (jee, pölyt pyyhkiytyvät sängyn alta samalla – sori, huonoa huumoria). Voi pentu raukkaa – ei varmaan ole niistäkään kivaa kun ylihuolehtivainen mamma raahaa pois juuri kivan seikkailu- ja tutkimusretken. Ei voi ihmismammanakaan muuta kuin pyöritellä päätänsä. Toivottavasti lähes neliviikkoisten pentujen raahaaminen ees taas alkaisi pikkuhiljaa loppua ja Inari hieman pidentäisi napanuoraansa.

Tästä tulikin kuvaton kirjoitus.. kuvia yritetään saada lisää, niiden ottaminen vilkkaista sinisistä vaan hankaloituu joka päivä. Ipanat haastavat kuvaustaidot.

Advertisement

Tietoja kisuska

Maailmaa silmälasien, tosin ei kovinkaan vaaleanpunaisten, läpi katsova ihminen jolla pilkettä silmäkulmassa ja eläimellistä aspektia arjessa.
Kategoria(t): Kattimatikaiset, Pentupesä, Vaavit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s